Onneksi on teatteri ! lataa esite tästä !
Laukaan Teatteri on tuottamassa monen vuoden tauon jälkeen talvinäytelmän. Huhti-, toukokuulle ajoittuva Pitkä Pitkä, lyhyt lyhyt toteutetaan kiertueperiaatteella.
Ensi-ilta on Laukaan lukion auditoriossa 13.4. klo 19, muut esitykset nähdään kyläkuntien taloilla. Jyväskylän Huoneteatterissa vieraillaan la 14.4. klo 19 ja su 15.4. klo 15. Muut aikataulut löytyvät os. www.laukaanteatteri.info esityskalenterin varmistuttua lopullisesti
Pitkä pitkä, lyhyt lyhyt
kirjoittanut Anne Saastamoinen
sovitus ja ohjaus Päivi H-Jokela
apulaisohjaaja Solveig Hiltunen
Outi on jo nelikymppinen, mutta asuu edelleen isänsä Taiston kanssa hoitaen häntä etätyönsä ohella. Ihmissuhteet ovat mutkikkaita. Miessuhteet ovat jääneet lyhyen lyhyiksi. Erimielisyydet isän hoidosta Pipsa -sisaren kanssa ja naisystävien onnen suitsutukset koettelevat jaksamista. Isän muistisairaus tuottaa huolta, ja kummankin elämä on alkanut muistuttaa tangon askelia, mutta enää vain laahausaskeleet toimivat. Nuori poikaystävä ei vastaa unelmien prinssiä ja sydänsuruja koituu myös sokkotreffeillä.
Kioskin pitäjä Ville on tärkeässä asemassa monen henkilön kyläpsykologina. Taisto tarvitsee saattajan kotiinsa, Hra Uno ilmaantuu tuon tuosta tapaamaan unelmiensa naista, lenkkeilevät nuoret sauvovat toistensa ohi. Eräänä päivänä Outikin huomaa purkavansa sydäntään Villen kioskilla. Tangon tahdissa yksinäiset sydämet alkavat lyödä samaan tahtiin useammankin parin kohdalla.
Lämminhenkinen komedia on samalla koskettava tarina eri-ikäisten roolihenkilöiden haasteista oman onnensa etsimisessä ja löytämisessä.
rooleissa: Markku Häkkinen, Ari Jäntti, Outi Halttunen, Tapio Ojalehto,Laura Jouhtimäki, Pia Oksanen,Sirpa Vesalainen, Katariina Pulkkinen ja Veikko Vauhkonen.
tulossa...
Improiltapäivät lauantai-iltapäivisin. Aikataulu myöhemmin. Luvassa on tutustumista teatteriin ja ilmaisuun. Tavoitteenamme on parantaa osallistujien vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja. Kasvatamme yhdessä ilmaisurohkeutta ja lisäämme vuorovaikutustaitoja unohtamatta kehomme ilmaisua.
Paljon improvisaatio ja kontaktiharjoituksia. Täällä löydät oman persoonallinen ilmaisutapasi ja saat lisää itseluottamusta ja esiintymisvarmuutta.Vetäjinä harrastajateatterilaisia ja vierailijoita. Aikaisempaa kokemusta et tarvitse.